Meriharakka.net

Iirislahden kiistelty rantaraitin silta on nyt valmis - ainakin siitä voi jo vapaasti kulkea, vaikka taitavat sillanrakentajat vielä muutamana päivänä purkaa työmaata. Mutta kaikki kieltomerkit on jo poistettu! Eli siitä vaan, toivottavasti kevytliikenne nyt siirtyy takapihamme edestä kulkevalta kävelytieltä tuolle uudelle sillalle …

1. heinäkuuta alkaen meillä(kään) ei sitten enää ole lainkaan lankaliittymää. Osaltamme siitä luopuminen kesti näinkin kauan koska aikoinaan kotiimme asennettu hälytysjärjestelmä käytti lankaliittymää, mutta kun sillekin lopulta saatiin oma GSM-liittymä, niin sanoimme lankaliittymän irti.

Kroatian matkamme jälkeen päätin yrittää selvittää isäni päiväkirjoista, että missä ja koska hän tarkkaan ottaen Jugoslaviassa työskenteli ja aikani etsittyäni löysin oikean kohdan. Lokakuussa 1981 isäni matkusti UNIDOn edustajana auttamaan vuoden 1979 maanjäristyksessä tuhoutuneen Bijelan telakan uudelleenrakennuksen suunnittelussa.
Vuonna 1981 matka Dubrovinikiin ei sujunut alle kolmen tunnin suoralla lennolla vaan matka alkoi 19.10.1981 reitillä Helsinki – Tukholma –Wien (tai oikeastaan siis Turusta: ”Eero ajoi lentokentälle”). Seuraavana päivänä matka jatkui Wienistä Belgradiin ja sitten parin päivän päästä Dubrovnikiin. (Tosin niin Wienissä kuin Belgradissa oli myös tehtävään liittyviä tapaamisia).
Kuukauden ajan isäni työpaikkana oli siis Bijelan telakka, mutta hän asui Igalon kylässä ja kävi lenkkeilemässä ja asioimassa myös läheisissä Herzeg-Novin ja Njivicen kylissä – ja muutaman kerran Dubrovnikissa. Isäni harrastukset näkyivät myös hänen matkan aikaisissa päiväkirjamerkinnöissään: lintuhavainnoista mainitsemisen arvoisia olivat ainakin kuningaskalastaja ja peukaloinen ja matkan aikana luettuja kirjoja esimerkiksi Björn Kurtenin Den svarta tigern. Vasta 11.11. saapui ensimmäinen kirje kotoa (Pirkolta!) ja 13.11. ilta Belgradissa kului Suomen kuvalehteä lukien (jonka Pirkko oli lähettänyt).
Paluumatka Dubrovnikista alkoi 12.11. ja muutaman Belgradissa vietetyn päivän jälkeen matka Suomeen kulki tällä kertaa reittiä Belgrad – Wien (yöpyminen) – Kööpenhamina – Helsinki (yötä Pirkon luona) – Turku, jonne isäni palasi tasan kuukauden päästä lähdöstä, 19.11.1981.

Kartassa keltaisella merkitty isäni matkaan liittyvät paikannimet, vihreällä ympyröitynä Montenegron turistiretkemme pysähdyspaikat. Bijelan telakoista opas kertoi, että esimerkiksi Viking Linen laivoja on siellä maalattu.

Otsikosta huolimatta olimme siis ihan tavallisella Aurinkomatkojen pakettimatkalla kohteena Dubrovnik ja hotellina Cavtatin niemellä n. 20 km Dubrovnikista etelään sijaitseva Kroatian ylpeys - Hotel Croatia. Valitsimme pienen kylän liepeellä olevan hotellin, koska tiesimme olevamme puolet päivistä retkillä ja väliin jäävinä päivinä suunnittelimme lähinnä oleilevamme, joten rauhallisella paikalla oleva hotelli tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Ja joskaan Croatia-hotellista ei voi käyttää adjektiiveja pieni, kotoisa tai pittoreski, niin se tarjosi erinomaiset puitteet rantalomalle: uima-altailla oli tilaa, hotellin ranta (ravintoloineen) oli hyvä ja huonehintaan kuului internetyhteys. Hotellin ravintola oli tasokas ja kylpyläpalvelut, joista testasimme jalkahoidon ja kampaajan olivat hyviä ja edullisia.

(klikkaa kuvaa nähdäksesi lisää kuvia)

Dubrovnikissa kävimme pariin otteeseen, paikallisbussilla (12 kunaa) ja yhden paluumatkan Cavtatiin teimme veneellä (50 kunaa). Dubrovnikin vanhan kaupungin kiersimme osittain kaupunkia ympäröivää muuria pitkin - ostoskaupunki Dubrovnik ei ollut, mutta sen taisi jo lomaopas mainita etukäteen tyyliin rajoitetusti ostosmahdollisuuksia. Lasse sentään täydensi hiukan kesävaatevarastoaan, mm. rantasandaaleilla.

Retkikohteemme: Sprska, Bosnia ja Montenegro, tulikin jo lyhyesti kuvattua matkan aikana. Ilmat kesäkuun alussa suosivat rantalomailua - bussiretkiin 30..35 astetta oli jopa hiukan liikaa. Sadetta ei lomaviikollemme osunut lainkaan - mutta edellisellä viikolla oli kuulemma satanut parikin päivää. Jugoslavian hajoamiseen liittyneiden sotien jäljet olivat vielä näkyvissä kaikkialla - niin koloina talojen seinissä kuin kuvauksissa elämästä näissä maissa sodan jälkeen, erityisesti Bosniassa, mutta myös rajanylityksessä Montenegron puolelle opas muistutti meitä, että tämäkin raja on ollut vasta muutaman vuoden auki. En yleensä ole kovin kiinnostunut historiasta, mutta tämän viikon aikana oli pakko useampaan otteeseen etsiä netistä tietoa entisen Jugoslavian hajoamisen vaiheista ja yrittää opetella Balkanin nykytilannetta. Tällä matkalla näimme edes hiukan tämän alueen neljää valtiota, toista (tai kolmatta) matkaa alueelle jäivät vielä odottamaan Slovenia, Serbia, Kosovo ja Makedonia. Näistä tosin Kosovoon ei vielä taideta edes suositella matkustettavan.

Jugoslavia oli myös yksi niistä maista, joissa isäni konsultoi telakkojen rakentamiseen liittyen 1980-luvun alussa ja hän muutamaan otteeseen myöhemmin suositteli kovasti Dubrovnikissa käyntiä sitten kun se taas on mahdollista - mutta vasta nyt tulin siellä sitten käyneeksi.

Montenegron puolellakin kävimme “vakioretkellä”, joka tarjosi (paitsi pitkähköjä odotusaikoja passintarkastuksissa rajalla) vierailun Budvan ja Kotorin kaupunkeihin ja pienen veneretken Perastin pienessä kylässä tekosaarelle rakennettuun pieneen kirkkoon. Montenegron “erikoisuus” muihin näihin maihin verrattuna oli euro valuuttana. (Jugoslavian jälkeen syntyneistä maistahan Slovenia on EU:n jäsen ja Kroatia ja Makedonia ovat ehdokasmaita, mutta Montenegro siirtyi euroon käyttöön samalla kuin muutkin euromaat).